sunnuntai 30. lokakuuta 2011

Talvihaalarit

Minun mummon tekemä pitsiliina oli aikojen saatossa ottanut tahroja itseensä.
 Vielä yksi väripurkki löytyi kaapista. Ja koska koneeseen jäi tilaa, heitin mukaan vielä yhden äp-haalarin ja töppöset. Kirppareilla näitä pyörii runsaasti.
 Pitsiliina löytyi koneesta aika pirtsakkana.
 Minusta pitsiliinasta tuli oikeinkin hieno.
 Ja haalaristakin tuli hieno.
Kuopuksen haalarit talveksi. Saa nähdä mahtuvatko koko talvea, vaikka neiti aika pikkuinen onkin. Aiemmin värjätty ruskea haalari ei mahdu kuin hetkisen enää. Nämä sentään hieman kaemmin.

lauantai 29. lokakuuta 2011

Jääkukka

Jo pitkään olen etsinyt hyvää kaavaa lasten takkiin. Nyt löytyi toistaiseksi paras. 





Kirpparilta ostetuista verhoista toinen pääsi takiksi. Kuviosta tulee mieleen jääkukka, sopii hyvin pikkupakkasille ja heti käytettäväksi. Kaava uusin Ottobre 6/2011, Tinttiina. Takkihan on virallisen ohjeen mukaan hieman eritavoin toteutettu. Mutta omaan versioon piti pidentää hihoja ja hupun etuosaa. Seuraavaan versioon saa lisätä vielä hiukan lisää hupun etuosaan ja hivenen leveyttä hihan yläosaan. Mutta olen tyytyväinen ja tykkään. Ja ilmeisesti myös keskimmäinen tykkää, sillä takki oli eilen jo päällä ruokaostoksilla.

torstai 27. lokakuuta 2011

Kirppistelyä

Mies on viettänyt isäkuukautta, oikeasti kuusi viikkoa. Voisi myös kirjoittaa talonrakennusviikkoja. Ei montaa päivää ilman taloprojektia ole kulunut. Olen päässyt kuitenkin helpommin kuin normaalisti jumppaan tai kirpparille tai ihan minne vaan. Usein olenkin käynyt jossain vain yhden lapsen kanssa. Tuntuu melkein kuin olisi reissussa itsekseen yksin, vaikka yksi lapsista on mukana. Varsinkin nuorin on helppo reissukaveri, Manduca vaan mukaan ja neiti kyytiin.

Kirpparilta mukaan tarttuneita. 
Kumieläimiä muutamalla eurolla.
 6kpl laseja 2€. Esikko tiskasi lasit ja yksi putosi lattialle ja hajosi.
Kaksi perhoskulhoa ja yksi kukkakulho, kaikki hyväkuntoisia ja yhteensä 5€. 
Kuin uudet uikkarit, 2€ kappaleelta. Ankat esikolle ja kukkaset keskimmäiselle. Meillä on aina ennen ollut yhdet uikkarit per lapsi, mutta ehkä kahdet eivät vielä ole mahdottomasti.
Vanhaa Tuttaa 3€. 
 Keskimmäiselle ensi kesäksi jemmaan, 0.80€.
 Esikolle hauska apinapaita 1.5€ ja vauvalle vielä parit lapaset.
Keskimmäiselle jemmaan.
Lassien haalari keskimmäiselle  3€. Tahrat eivät ole tahroja, vaan vesipisaroita esikon tiskaamista laseista. 
Ja itselle vielä jo toinen syksyllä löytynyt syystakki. Tämän hinta 2€. Edellinen takki 6€ on kyllä hienompi, mutta kakkostakiksi itselle. Käy hyvin tuohon pihalle ja muuhun oleiluun lasten kanssa.

maanantai 24. lokakuuta 2011

Talopläjäys

Talo alkaa pikkuhiljaa näyttää kodilta.
 Tammiparketit ovat eteistä lukuunottamatta paikoillaan. Tupakeittiössä pahvit vaan ovat lattian suojana. Tupakeittiön katto on valmis. Ja takan eteen tulevat laatat tilattu.
 Osa sisäovista on jo paikoillaan.
 Makuuhuoneet ovat lattia-, katto- ja ovilistoja vaille valmiita. Hieman pölyinen tammiparketti.
 Parempi kuva lattiasta. Sopii kivasti hirsiseinien kanssa yhteen. Oli muuten vaikea valita lattiamateriaalia. Ulkolaiset puulattiat oli poissa laskuista, ettei vaan tueta epäekologista puukauppaa, laminaattia ei haluttu eikä laattaa. Ja lautalattia ei toimi rossipohjalla ja lattialämmityksellä olevassa talossa, tai hyötysuhde lattialämmityksessä kärsii. Jäljelle jäi kotimainen parketti tai korkki ja parketti voitti halvemmalla hinnalla ja kotimaisuudella.
 Osittain kierrätetyt keittiönkaapit tai siis keittiönkaappien uudet osat tulevat muutaman viikon kuluttua. Ja sitten yhdistetään ne vanhoihin kaappeihin. Jänskättää. Harmaasiniset Kiurujen yöt odottavat jo kaappeja.

Yksi ompelus

Kierrätyspaita esikolle.
Esikolle kirpparilta löytyneestä aikuisten Me&I paidasta etu- ja takakappale. Paidassa oli muutama pikkuinen ikitahra ja edullinen hinta. Hihat omasta vanhasta paidasta, samasta valmistui aiemmin jo itselle pipo. Kaava Ottobre 3/2010, raglan-T-paita, koko 128.

keskiviikko 19. lokakuuta 2011

Villatakki

 Ihka ensimmäinen villatakki itselle, ei täydellinen, mutta tykkään ja tänään syksyisellä reissulla lämpimäksi todettu. Esikko toimi kuvausmestarina, kun villatakkia ulkona yritettiin ikuistaa. Ulkonakin onneksi vielä löytyy värejä.


 
Villatakin ohje Suuresta Käsityö lehdestä, elokuu 2009. Lankana Puron kukkaniitty.

maanantai 17. lokakuuta 2011

Ennen ja jälkeen

Esikoista ja keskimmäistä jo palvellut haalari.
Ihana haalari kaikin puolin, paitsi...
...mies teki autoremonttia aikoinaan keskimmäinen sylissä. Pieni kiva ikitahra. Joten väripurkki ja haalari pesukoneeseen ja poks, lika on poissa.
Pesukoneesta löytyi ihana tummanruskea haalari ulkopuolelta, sisäpuolelle väri ei tarttunut. Oikein hyvältä näyttää ja tahratkin värjäytyivät normaalisti. 
Nyt vaan kylmempiä ilmoja odotellessa, että kuopus ehtii käyttää haalaria. Kovin pitkään haalari ei kuopukselle enää mahdu. Tykkään kovasti uudesta värityksestä.

maanantai 10. lokakuuta 2011

Vahaliituja

Lapset ovat jo useasti pyytäneet, että sulatettaisiin taas vahaliituja. Nyt uusiovahaliituja onkin jo iso purkillinen.
Varsin omatoimisia tyttöjä, suurimmasta osasta vahaliituja oli paperit jo irrotettu ja osa oli jo pilkottukin.
Viimeinen pellillinen lähdössä uuniin, 150 astetta.
Uunista ulos jäähtymään ja vahaliidut ovat valmiita käyttöön.
Laitettiin suunnilleen samaa väriä aina yhteen muottiin. Keskimmäinen opetteli samalla värejä ja halusi ehdottomasti laittaa aina mustat vahaliidun palat. 
Nyt tarvitaan vaan ahkeria vahaliituilijoita. Näiden sulatus taitaa olla vaan hauskempaa kuin varsinainen värittäminen.


sunnuntai 2. lokakuuta 2011

Kirppareilta

Kirppareille tunnetusta ehtii aina, vaikka muuten olisi kuinka kiirusta. Tai ei meillä muuten kuin tuon taloprojektin kanssa ole kiirusta.
Paikalliselta kirpparilta löysin ihanan hyväkuntoisen vanhan pitkän verhon. Hintaa oli 5€, mutta verho on todella pitkä. Aivan ihana ja värit sopii uuteen taloon paremmin kuin hyvin. 
Legopalikka antaa vähän kokoluokkaa noille kukkasille. Tuo on siis niitä vauvojen palikoita. 
Emalikastikekeppu 2-3€, en muista. Kahvan vieressä emali on vähän kärsinyt, muuten hyväkuntoinen.
Esikolle paita 4€, käsittämätöntä kuinka esikolle täytyy ostaa nykyisin vähintään 122cm vaatteita. Tämäkin oli 130cm ja hyvin pystyy jo käyttämään. 
Esikolle 1.5€.

Keskimmäiselle 3€, oletan pingviinin kuuluvankin näyttää kuluneelta.
Esikolle mekko 2€.
Esikolle Me&I kaivuripaita 6€.
Keskimmäiselle 4€, menee hetkeksi vielä jemmaan.
 Keskimmäiselle myöskin jemmaan 3€.
 Keskimmäiselle sydänpaita 1.5€ ja vauvalle puolipotkarit 3€.
 Dunsin bodi vauvalle 3€, olen ihaillut tätä voikukkakuosia kaupassa, en ole raaskinut ostaa uutena.
Ja vielä pöytäliina muutamalla eurolla. Näitä on löytynyt ripotellen eri kirppareilta.