maanantai 24. marraskuuta 2014

Pöksyjä

Kuopuksen housut ovat kummasti kutistuneet kaapissa. Selvästi uusien housujen aika. 

 Farkut aikuisten hajonneista farkuista. Kahdet omat ja yhdet pikkusiskon farkut tuli hyödynnettyä. Pilvihousut omasta vanhasta mekosta. Nallet ihan uudesta kankaasta. Jo oli helppoa leikata, kun ei tarvinnut sommitella kaavoja reikien eikä tahrojen mukaan. Kahta eri kaavaa tuli testattua ja hyviksi havaittua. Molemmat Ottobren kaavoja. 


Kasvivärjätyt lapaset Woolista. Taitaa olla ainakin punasipulia (vihreä), tavallista sipulia (ruskea) ja jotain tuntematonta keltaista. 

keskiviikko 12. marraskuuta 2014

Verhot keittiöön

Keittiöön saapuivat verhot 4€. 


 Kuopukselle mekko 8€ kesäksi. 
Ja vielä toinenkin mekko 10€ kuopukselle. 

sunnuntai 5. lokakuuta 2014

Nallet takissa

Tällä kertaa kuopuksen takissa seikkailevat nallet.




Kaavana taas muokattu Tinttiina. Ja vetoketjun ompelukin onnistui paremmin. Tällä kertaa kaikki kankaat uutena. En voinut vastustaa näitä nalleja Majapuulta. Olen varsin tyytyväinen takkiin. 

perjantai 12. syyskuuta 2014

Myyrät takissa

Muokatulla Tinttiinalla kuopukselle takki. 





Kun ompeluinnostus iskee, siinä ei haittaa liian lyhyt vetoketju, eikä sekasotkuinen koti. Sydänkangas kirpparilta, samoin tyynyliinassa seikkailleet myyrät. Ainoa (ja ikuinen) murheenkryyni takin ompelussa on vetoketju. Ompelin takin hiukan eritavoin kuin aiemmin. Vuorikangas on aiemmin puputakkiin ostettua, juuri riitti loppu tähän. 

Tästä tuli aika kiva. Onneksi myös käyttäjän mielestä. 

tiistai 9. syyskuuta 2014

Pihakirpparilta

 Pienimmät olivat päiväkodissa äitienpäiväksi istuttaneet koritekurpitsan siemenet. Pientä satoa saatiin. Kuopuksen mielestä nämä ovat marakasseja. 
 Pihakirpparilta Arabian kaffekuppi 0,50€. 
 Kainon villahaalari keskimmäiselle 8€.
Ja vielä yksi kangas löytyi. 

perjantai 5. syyskuuta 2014

Pipoja

Koska esikoinen sai oman piponsa, oli kahdelle muullekin sellainen kudottava. 
 Kuopuksen pipo. 
 Keskimmäisen pipo. Molempiin vanhoista Novitoista osviittaa silmukkamääriin ja kavennuksiin. Lankana molemmissa Puro. 
 Esikoiselle paita...
...ja pipo, Ottobreen kaavoilla. 

perjantai 22. elokuuta 2014

Pomona

Kesäkirppareilta
 Yhden Arabian Pomonan raaskin ostaa. 
 Meandia keskimmäiselle sydänpaita 4€ ja kuopukselle pöllöpaita 4€.
Kuopukselle Bamsea 1-2€, Aarikan mekko 2.5€ ja Småfolkin paita 4.5€.