tiistai 3. kesäkuuta 2014

Voihan voikukat

Töihin mennessä autoni jää usein ihan yhden kirpparin eteen. Ainoastaan pari kertaa olen ehtinyt poikkeamaan. Osa sieltä ja osa kirppiskierrokselta, kun miehellä oli muutaman tunnin työjuttuja. Perheen naisväki kiersi kolme kirpparia ja oli aivan poikki. Huoh. Nuo isot kirpparit ovat jotenkin lohduttomia tavaramäärineen. 

 Lautanen 1€.
 Pöytäliina muutaman euron. 
Verho 7€.
 Kuopukselle Småfolkia kissapaita 3€ ja tyttöpaita 2.5€, keskimmäiselle hame 3€, kuopukselle vielä parit housut muutaman euron. Farkut vaan olivat liian leveät, lähtivät kiertoon. 
 Keskimmäiselle mansikkamekko 3€ ja kuopukselle farkkuhame 2€.
Esikoiselle L&B päärynäpaita 5€ ja Marimekon raidallinen yöpuku 5€. Keskimmäiselle pinkit kissahousut 2€. Kuopukselle alarivin Smäfolkit kissapaita 4€ ja hiiripaita 3€ ja vielä pupumekko 4€.

Mutta voihan voikukka. Nuo onnistuvat tahrimaan vaatteensa aina alkukesästä voikukkaan. Mutta eihän niitä raaski kieltääkään. Ihanat keltaiset kukat kutsuvat pieniä kimppujen poimijoita. 

2 kommenttia:

  1. Määki yritän pitää mukuloilla huonoja vaatteita tähän aikaan vuodesta, voikukat on kauheita. Hyviä löytöjä oot tehny. :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt täällä on siirrytty voikukkien puhalteluvaiheeseen. =)

      Poista