lauantai 31. toukokuuta 2014

Nallet

Ompelin keskimmäiselle mekon iki-ihanasta nallekankaasta. Hiukan vielä reilu, mutta meneepähän sitten myöhemmin vaikka tunikana. Pitkästä aikaa kangasta, jota oli ihan pakko ostaa. Kangas poltteli jo pitkään tuossa olohuoneessa odottaen aikaa ommella. Tänään vapaapäivänä, muut suuntasivat synttäreille ja minä jäin räkäisenä kotiin ompelemaan. 



Kaava Ottobre 3/2012, Jungle Stripes. Hiukan taas muokattuna. Harmi, ettei samaa kaavaa ole pienemmässä koossa. Kuopuksellekin olisi ollut kiva tehdä mekkoja samalla kaavalla.


sunnuntai 25. toukokuuta 2014

keskiviikko 7. toukokuuta 2014

Lisää huiveja

Miten en ollut aiemmin keksinyt ommella tuubihuiveja. Minua on koko kevään vaivannut huivipula. Ja käytöstä poistettujen vaatteiden laatikko on tursunnut yli äyräiden. Toinen tuubihuivi itselle (ensimmäinen oli sinisenvihreä) ja ensimmäinen keskimmäiselle. Ihan itse sommiteltiin molemmat omat huivimme. 


Kaikki huivien kankaat ovat vanhoja paitoja tai mekkoja. Suurin osa ihan omia tai lasten peruja, liian ikitahraisia käyttöön, mutta tahraiset osat roskiin ja loput käyttöön. Muutaman paidan olen ostanut edullisesti kirpparilta kankaan vuoksi. Mukavasti väheni "teen näistä vielä jotain vaatteet". 

sunnuntai 4. toukokuuta 2014

Hyrr

Johan on kylmää. Muutamat kukkaset yrittävät urhoollisesti kukkia kylmyydestä välittämättä. Itsellä on pientä motivaatiopulaa pihahommiin, mies sentään on ahkerasti koonnut kasvihuonetta. Esikoisen nappaama hiiri kirpparin "ota tästä" laatikosta sai jo talvella luvan pesiytyä kesäksi kukkapenkkiin. Sisältä en luvannut hiirelle paikkaa. 



lauantai 26. huhtikuuta 2014

Kankaita

Kylläpäs näitä kankaita nyt tulee vastaan. 
 Pöytäliina 2€ käyttöön. 
 Vauvan pussilakana 1.8€ ompeluksiin. 
 Kaksi tyynyliinaa 1€ kappale, käyttöön tai ompeluksiin. 
 Verhot yhteensä 7€.
 Yksinäinen verho 1.5€.
Pöytäliina 2.5€, pääsi jo keskimmäisen virpomisreissulle noidan huiviksi.

keskiviikko 23. huhtikuuta 2014

Huiveja

Havahduin huivipulaan. Ja blogeista kävin ideoita ja inspistä etsimässä. Ja löytyihän molempia. 

Vanhoista paidoista putkihuivi. Raidallinen pikkusiskon vanha Marimekon paita, vihreä Nanson vanha mekko (oli sopiva odotusaikana) ja kirpparilta Nanson sininen paita (ei istunut riittävän hyvin päällä). Tästä tuli oikein kiva ja mukavan pehmeä kaulassa. 


Kolmiohuivi jämäpaloista. Vielä neppi, niin pysyy paremmin kaulassa. Ihan käytettävä tästäkin tuli. Aluksi ajattelin tätä itselle, mutta ihastuin tuohon putkihuiviin. Ja lapset saavat tämän käyttöönsä. 



maanantai 21. huhtikuuta 2014

Ompelus

Nyt on pitänyt vähän jo rajoittaa kirppareilla käyntiä. Aina vaan löytyisi ihania kankaita. Täytyy nyt muutama mekko ainakin ommella ennen seuraavia kankaita. Kiva tietysti, että kankaita löytyy, välillä kun ei vastaan tule yhtään kivaa kangasta pitkään aikaan. Neljällä eurolla ostin tämän kankaan, pieni tahra löytyi, mutta senhän helposti kiertää leikatessa. 

Mekko esikoiselle samalla kaavalla kuin aiemmat. Pidensin kaavaa tähän, jotta mekosta tulisi vähän pidempi ja jotta ihana kukkakuvio pääsisi paremmin edukseen. Tuli ihanan kesäinen mekko. Ja esikoinen kelpuutti mekon käyttöönsä, vaikka aluksi kangas ei niin miellyttänyt. Vihreä kukkakangas olisi ollut kuulemma parempi.